Aalto-yliopisto kolmantena Euroopan spinout-rahoituksessa – tutkimuksesta syntyy uusia yrityksiä
Aalto-yliopiston spinout-yritykset keräsivät vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla yli 500 miljoonaa euroa rahoitusta. Tulos nosti yliopiston Euroopan vertailussa kolmannelle sijalle.
TUTKIMUKSEN kaupallistaminen edellyttää paljon muutakin kuin lupaavaa innovaatiota. Keksintöjen kaupallista potentiaalia arvioidaan, niitä suojataan ja niiden hyödyntämistä valmistellaan. Prosessi voi vaatia liiketoimintaosaamista, sopivia kumppaneita, rahoitusta ja vuosien kehitystyötä. Erityisesti syväteknologiassa tutkimustulosten matka markkinoille on pitkä.
Aallon spinout-yritykset keräsivät vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla yli 500 miljoonaa euroa rahoitusta. Vertailussa edelle sijoittui Oxfordin yliopisto, jonka spinoutit keräsivät yli 900 miljoonaa euroa. Cambridge sijoittui hieman Aallon edelle. Aallon rahoitussummasta valtaosa on satelliittiyhtiö ICEYE:n keräämää.
Vuodesta 2010 lähtien Aallosta ponnistaneet yritykset, kuten ICEYE ja kvanttiteknologiayhtiö IQM, ovat keränneet yhteensä noin 2,6 miljardia euroa. Spinout-yrityksellä tarkoitetaan yritystä, jolle yliopisto siirtää tutkimuksen pohjalta syntyneitä tieteellisiä keksintöjä ja patentteja.
Aalto-yliopiston innovaatioista vastaavan vararehtorin Janne Laineen mukaan menestyksen taustalla ovat korkeatasoisen tutkimuksen lisäksi yrittäjyyttä tukevat rakenteet ja yhteistyö tutkijoiden, opiskelijoiden, yrittäjien ja sijoittajien välillä.
”Kiitos aktiivisen tutkija- ja opiskelijayhteisön, Aallosta on tullut paikka, jossa suomalaiseen yhteiskuntaan luodaan paljon kaivattua kasvua. Kun meillä tehdyt tutkimukseen pohjautuvat keksinnöt kaupallistetaan, ne voivat paitsi uudistaa olemassa olevia toimialoja, myös synnyttää aivan uusia”, Janne Laine sanoo.
Kaupallistaminen tarvitsee tuekseen koko ketjun
Aalto-yliopisto on koonnut innovaatiotoimintansa uuden Aalto Innovation -kokonaisuuden alle, ja luopunut aiemman hautomo- ja kiihdyttämötoimintaan keskittyneen Aalto Startup Center -nimen käytöstä. Tavoitteena on nopeuttaa tutkimukseen perustuvien keksintöjen kaupallistamista ja vahvistaa niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Aalto Innovation kattaa tutkijoiden yrittäjyyskoulutuksen, keksintöjen patentoinnin ja kaupallistamisen valmistelun sekä yrityshautomo- ja kiihdyttämöohjelmat. Kokonaisuuteen kuuluu myös teknologiansiirtojen valmistelu uusille spinout-yrityksille.
Tiedotteen mukaan yliopisto tavoittelee keksintöilmoitusten ja patenttien määrän kaksinkertaistamista vuosina 2025–2030. Samalla tavoitteena on kasvattaa tutkimukseen perustuvien spinout-yritysten vuosittainen määrä 20:een. Aalto Innovation tukee Aallossa syntyneiden keksintöjen lisäksi myös muiden valittujen suomalaisten alkuvaiheen syväteknologiayritysten kehitystä.
Tutkijoita kannustetaan yrittäjyyteen
Tutkijoiden yrittäjyysosaamista kehitetään muun muassa Aalto Inventors -ohjelmassa, johon on tänä vuonna osallistunut yli 280 tutkijaa. Tutkimusaloittain räätälöidyssä valmennuksessa osallistujat arvioivat tutkimuksensa soveltamismahdollisuuksia ja kaupallista potentiaalia. He perehtyvät muun muassa liikeideoiden testaamiseen, markkinoiden ja asiakastarpeiden tunnistamiseen, patentointiin ja rahoitukseen. Ohjelmaan kuuluu myös verkostoitumista yritysten ja muiden innovaatioekosysteemin toimijoiden kanssa sekä oman tutkimusidean esittelyä ja jatkokehittämistä.
Tiedotteen mukaan uusia yrityksiä ja kasvavia liiketoimintoja syntyy erityisesti kvantti- ja avaruusteknologian aloilla sekä esimerkiksi terveysteknologiassa. Syväteknologian kaupallistaminen vaatii kuitenkin pitkäjänteistä työtä ja järjestelmällisiä investointeja.
Aallon yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnan vaikutukset näkyvät myös yritysten kasvussa ja uusien toimialojen kehittymisessä. Yliopistoon kytkeytyviä yksisarvisyrityksiä eli yli miljardin arvoisia yrityksiä on kahdeksan: Aiven, Bluefors, ICEYE, IQM Quantum Computers, RELEX Solutions, Rovio, Supercell ja Wolt.
Aallon tutkimuksesta syntynyt yritystoiminta näkyy sekä työllisyydessä että kokonaan uusien toimialojen kehityksessä. Yliopistoon kytkeytyvät startupit ovat luoneet yli 15 000 työpaikkaa, ja niiden yhteenlasketuksi arvoksi ilmoitetaan yli 40 miljardia euroa. Yli 400 teknologiansiirron kautta tutkimuksessa syntynyttä osaamista on puolestaan siirtynyt yliopiston ulkopuoliseen käyttöön. Aallon esimerkkejä uusista, tutkimuksen pohjalta kehittyneistä teollisuudenaloista ovat kvantti- ja avaruusteknologia.
Tutkimusideat kohtaavat sijoittajat Slush-viikolla
Marraskuussa Slush-tapahtumassa Aalto-yliopisto esittelee 12 Research to Business -hanketta, joissa kehitetään tutkimukseen perustuvia tuoteideoita ja konseptimalleja. Hankkeet liittyvät muun muassa energia- ja terveysteknologiaan.
Slush-viikolla Otaniemen kampuksella järjestettävä Aalto Innovation Week kokoaa yhteen yrittäjyyteen ja innovaatioihin liittyviä tapahtumia 16.–20. marraskuuta. Ohjelmassa on muun muassa kansainvälisille Slush-vieraille suunnattuja kierroksia, joilla esitellään Aallon startup- ja innovaatioekosysteemiä sekä sen toimintaa tukevia tiloja ja palveluja.
Sijoittajille ja kasvuyrityksille suunnatuissa tapahtumissa tutkimukseen perustuvat tiimit ja startupit pääsevät kohtaamaan rahoittajia ja muita ekosysteemin toimijoita. Viikon aikana järjestetään myös avoimia yhteisötapahtumia sekä lukiolaisille suunnattu Slushin sivutapahtuma High-Up!, jossa nuoret pääsevät työstämään yhteiskunnallisiin haasteisiin liittyviä ratkaisuja.