Kolumni │ Irti jakkara-ajattelusta – miksi Suomi aliarvioi muotoilun?
“Muotoilu? Eli jotain jakkaroita vai?”
KUN UUSIA ihmisiä tavatessani kerron olevani muotoilun opiskelija, reaktio on lähes aina sama. Kaikki ovat joskus kuulleet muotoilusta, mutta hyvin harva tietää, mitä se todellisuudessa pitää sisällään. Sana muotoilu herättää ihmisissä hämmennystä, sillä useimmiten Suomessakin puhutaan “designista”. Kun kerron muotoilun olevan suomenkielinen käännös, kysyjän silmät kirkastuvat.
“Ahaa, jotain jakkaroita siis!”
Suomessa muotoilu yhdistetään suoraan suomalaisen muotoilun kulmakiviin: suurimmalle osalle mieleen tulevat ensimmäisenä Artek, Iittala ja Marimekko. Yleisin muotoiluun liittyvä harhaluulo on, että muotoilu tarkoittaa ainoastaan erikoisia huonekaluja tai astioita, joista ihmiset maksavat mielellään korkeampaa hintaa. Harva tulee edes ajatelleeksi, että kaikki – ihan kaikki – on jollain tavalla muotoiltu. Sanan merkitys on hyvin laaja ja siksi se on vaikea hahmottaa.
Muotoilun ymmärryksen puute on osa sitä suurempaa ongelmaa, joka Suomea on vaivannut jo pitkään. Suomalaisen muotoilun kultakausi on jäänyt kauas historiaan, mutta takerrumme siihen edelleen. Katseen pitäisi olla tulevaisuudessa. Suomi on insinöörikansa, joka luottaa lukuihin ja konkretiaan: kun tuote on riittävän hyvä ja luvut täsmäävät, menestys on taattu.
Vai onko?
Kun tarkastellaan ainoastaan lukuja ja itse tuotetta, sivuutamme paljon sellaista, mikä on menestyksen kannalta olennaista. Mikä on tuotteen todellinen arvo asiakkaalle? Miksi asiakas valitsee jonkun tietyn tuotteen? Miksi juuri nyt? Puhutaan aineettomasta pääomasta – näkymättömyys ei tee siitä vähemmän arvokasta.
Suomessa aiheeseen suhtaudutaan vähättelevästi. Aineeton pääoma ja muut sen kaltaiset termit nähdään jargonina, johon ei oikeasti voi luottaa. Tässä suhteessa Suomi on huomattavasti jäljessä esimerkiksi Ruotsista, jossa aineettoman pääoman merkitys ymmärretään paremmin. Tutkimusdataa löytyy.
Silti Suomessa pohditaan vuodesta toiseen, miksi täältä ei synny samanlaisia menestystarinoita kun Ikea tai Spotify. Niissä on ymmärretty jotain mitä suurin osa suomalaisista yrityksistä ei: asiakkaan täytyy tulla ennen tuotetta. Jos toiminnassa ei muuteta mitään, ei voida odottaa erilaisia tuloksia. Opittavaa on, mutta nöyryyttä oppia ei.
Suomesta löytyy paljon korkeatasoista osaamista, mutta silti mitään ei tunnu tapahtuvan. Miksi? Koska osaamista ei osata myydä – eikä ostaa. Yritykset ja osaajat karkaavat sinne, missä osataan. Tuotteen oletetaan puhuvaan puolestaan, mutta etenkin kuluttajamarkkinoilla se ei riitä. Asiakkaat ovat epärationaalisia ja toimivat tunneperäisesti, mutta heidän oletetaan toimivan johdonmukaisesti. Odotukset ja todellisuus eivät kohtaa.
Onko varaa olla panostamatta muotoiluun?
Suomessa on puutteita muotoilun ymmärryksessä sekä yritys- että yleisellä tasolla. Kenties ongelma on terminologiassa: englannin kielessä sana “design” esiintyy useammin kuin suomenkielisissä vastineissa. Miten osaamista voidaan myydä paremmin? Vastaus tuntuu itsestään selvältä: käärimällä se houkuttelevampaan pakettiin, ja mielellään niin, että paketti syntyy ensin. Mitä aikaisemmassa vaiheessa muotoilua osataan hyödyntää, sen parempi. Ihanteellisessa tilanteessa muotoilu on osa koko yrityksen strategiaa.
Muotoilijat voi nähdä eräänlaisina aineettoman pääoman ammattilaisina,
joiden osaamista suomalaiset yritykset kaipaavat kipeästi.
Yritysjohtajille: yrityksen ei tarvitse olla muotoilualalla hyötyäkseen muotoilun osaamisesta. Muotoilijat voi nähdä eräänlaisina aineettoman pääoman ammattilaisina, joiden osaamista suomalaiset yritykset kaipaavat kipeästi. Investointi maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Monialaisuus on rikkaus johon jokaisen yrityksen tulisi pyrkiä, ja näin vältytään ammatillisten sokeiden pisteiden syntymiseltä.
Suomalaiset muotoilun perinteet ovat pitkät, mutta emme ole pysyneet ajan mukana. Meidän on päästävä irti jakkara-ajattelusta, jossa muotoilu nähdään ylimääräisenä puuhasteluna, johon panostetaan vain jos rahaa jää yli. Muotoilu ei ole “kulmien pyöristämistä”, vaan asiakkaan ymmärtämistä. Kysymys ei ole siitä, onko varaa panostaa muotoiluun – vaan onko varaa olla panostamatta.
