Kolumni | Suomalaisen muotoilun tarina kaipaa syvyyttä
Suomalainen muotoilu tunnetaan luonnosta, mutta metsä ja järvet eivät yksin riitä kansainväliseksi tarinaksi.
SUOMALAINEN muotoilu myy maailmalla usein luonnolla. Metsä, järvet, hiljaisuus, sauna, sisu. Se toimii, miksei ja se on ymmärrettävää. Luonto on meissä ja ympärillämme. Samalla se on vaarallisen helppo polku. Kun Nordic on kaikkialla, vaarana on, että tarina kokee inflaation. Lopulta yleisö ei enää kuule, mitä oikeasti tarkoitamme.
Entä jos luonto ei olisikaan tarinan aihe, vaan tarinan rakenne? Metsä ja luonto näkyisi valossa, rytmissä, materiaaleissa ja siinä, miten käytämme resursseja. Meillä on jo loistavia, kansainvälistä huomiota saaneita tuotteita tältä pohjalta rakennettuina.
Tarinallistaminen on juuri nyt vaikeampaa kuin ennen, koska tarinoita on ihan kaikkialla. Luottamuksen muutos tekee siitä entistä tiukemman lajin. Kaunis tarina ei riitä, jos sitä ei voi jotenkin todentaa. Kansainvälinen ostaja kysyy yhä useammin, mistä materiaali tulee, miten se on tehty, miten se kestää ja mitä se vähentää. Samalla resurssien kiristyminen tekee luonnosta myös taloudellisen ja poliittisen kysymyksen.
Tarinan pitää kestää todellisuus, ei vain mielikuva.
Ennustan, kuten työhöni kuuluu, että riskinä on myös vastatrendi. Se on suomalaiselle muotoilulle sekä riski että mahdollisuus. Ei, en usko, että maailma on kyllästynyt Suomeen, mutta se voi kyllästyä pintapuoliseen Suomi-tarinaan.
Next! Markkina on nyt nopeampi kuin koskaan.
“Metsä” on helppo myydä, mutta yhtä helppo kopioida. Jos tarina jää symbolitasolle, siitä tulee nopeasti geneerinen. Kansainvälistyvän muotoiluyrityksen kannattaakin rakentaa tarina, joka on paikallinen mutta universaali, aistittava mutta perusteltu, kaunis mutta rehellinen.
Minusta tarvittava syvyys löytyy ankkureista, jotka ovat koettavia. Ensimmäinen on valo. Suomen valo ei ole vain pohjoista, vaan vuodenaikojen rytmi: matala aurinko, pitkä hämärä, kesän yötön yö. Jos kertoisin tarinan valosta, puhuisin samalla energiasta, rytmistä ja kokemuksesta. Toinen ankkuri on hiljaisuus ja ääni. Hiljaisuus, kun ei ole tyhjyyttä, vaan mahdollisuus ajatella. Akustiikka on näkymätön laatutekijä, jonka ostaja usein ymmärtää vasta, kun se puuttuu. Ja monelta puuttuu. Ja kolmas ankkuri on materiaalin rehellisyys. Ei siksi, että jokin materiaali olisi automaattisesti parempi, vaan siksi, että valinnan perusteet ja elinkaari täytyy pystyä kertomaan: miksi tämä valittiin, miten se vanhenee ja voiko sitä huoltaa.
Vaikka Suomessa lasketaan nykyään hyvästä syystä kolmeen, esittelen neljännen. Neljäs on rytmi ja arjen koreografia. Suomalainen muotoilu on usein vahvimmillaan siinä, miten se tekee arjesta selkeää. Kun kuvaat rytmiä, et myy esinettä vaan tapaa elää. Viides voisi olla korjaaminen ja patina. Kiertotalous ei ole vain prosessi, sehän on myös estetiikka. Pitkä käyttöikä on jo nyt “tulevaisuuden” luksusta.
Tarinallistamisessa ratkaisee lopulta rakenne, ei kuitenkaan runous. Jokainen kansainväliseen käyttöön tehty tarina tarvitsee kaavan, joka tekee siitä sekä kiinnostavan että todennettavan. Ehdottaisin, että muodon tarina alkaa juuresta, paikasta ja olosuhteesta. Se jatkuu periaatteeseen, siihen miten suunnittelemme. Sitten se muuttuu kokemukseksi, miltä tuntuu. Ja lopuksi se ankkuroituu todisteeseen, siihen mikä muuttuu. “Niin, jos tämän ostat.” Muutos on myös ikään kuin negatiivinen muutos, ei muutos lainkaan, kuten käyttöikä, huoltotarpeen väheneminen, tai juuri kitkan poistuminen arjesta, tai käyttäjän kokema selkeys ja rauha.
Mietin usein, että tarina ei ole vain tekstiä. Tarina on myös se, miltä tila tuntuu. Kun ihminen astuu sisään, hermosto tekee päätöksen ennen kuin mieli ehtii mukaan. Näin suomalaisen muotoilun kansainvälinen tarina ei minusta olekaan pelkkä metsä, vaan tapa rakentaa kokemuksia, jotka ovat aistittavia ja kestäviä: valo, rytmi, ääni, materiaali ja pitkä käyttöikä, tämä kaikki todeksi elettynä.
KIRJOITTAJA
Anna Tiula on helsinkiläinen sisustusarkkitehti ja suunnittelutoimisto Helsinki Interiorsin perustaja. Puhujana ja kirjoittajana hän sanoittaa muotoilun muutoksia ja tulevaisuutta viestinnän, kaupallistamisen ja tilasuunnittelun rajapinnassa, think tank ja feel tank -otteella, trendien ja vastatrendien kautta.
